SporttiRakki avasi kansainvälisen verkkokauppansa

SporttiRakki on avannut kotimaiset koiraurheiluun liittyvät tuoteinnovaationsa nyt myös kansainvälisesti koiraharrastajien saataville. Dogomon omistama ja tuottama verkkopalvelu avasi tammikuun lopussa tytärsivusto SportsK9 Shopin osoitteessa joyofdogsports.fi, joka mukailee Suomessa rekisteröityä tavaramerkkiä #koiraurheilunilo. Kaupan tarkoituksena on tavoittaa koiraharrastajia etenkin muista Pohjoismaista mutta kattavasti myös Keski-Euroopasta. Verkkokauppatilaukset ovat mahdollisia kaikista EU-maista.

SporttiRakki on saavuttanut merkittävän jalansijan suomalaisten koiraharrastajien keskuudessa. Palvelu on kasvanut vuosittain noin +40 % vauhtia. Suomessa suunnitellut ja valmistetut tuoteinnovaatiot ovat yksi toisensa jälkeen nousseet kohderyhmän suosikeiksi. Tuotteiden toimivuus, käytännöllisyys, laadukkuus, urheilullisuus, tyylikkyys ja kotimaisuus ovat puhutelleet koiraharrastajia vahvasti. Kansainvälisen verkkokaupan avaaminen mahdollistaa näiden erinomaisten tuotteiden jakelun kattavasti nyt myös muualle Eurooppaan.

Idea kansainvälistymisestä tuli kuitenkin suoraan kuluttajilta itseltään, sillä jo reilun vuoden ajan SporttiRakki on saanut jatkuvasti viestejä ympäri maailmaa ja pyyntöjä tuotteiden lähettämisestä myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Iloksemme voimme todeta, että nyt pääsemme kaikkiin näihin toiveisiin vastaamaan!

Vastaa